4.10.09

Lääkäreitä, lääkkeitä ja luurankoja

Tässä kurkistus pikkuisen Pilvi-kissan sisimpään eli yksi toissapäivänä otetuista röntgenkuvista.


Pilvin astma on viimeaikoina oireillut vähän enemmän kuin toivoisimme ja samalla myös akne äityi ikävän näköisesti ja suussakin vaikutti olevan jotain outoa. Yleiskunto tytöllä on kuitenkin hyvä ja virtaa riittää kuten ennenkin. Mutta koska oireilua oli useaa sorttia, varasimme ajan Mevetiin luottolääkärillemme, Anu Saikku-Bäckströmille, joka aikanaan suoritti Pilvin jalan hoidon ja amputaation.

Aika oli vasta illalla, joten Pilvi joutui varmuuden vuoksi olemaan päivän ilman ruokaa. Tästä ei pieni kissa tietenkään ollut lainkaan mielissään ja matka lääkäriin sujuikin kopasta kuuluvien "MIKSI EN SAA RUOKAA? MINULLA ON NÄLKÄ! VAADIN SAADA RAVINTOA! ETTEKÖ TE KUULE?" -vaatimusten siivittämänä.

Koukkasimme Espoon eläinsairaalasta mukaan vanhat röntgenkuvat ja pian olimme perillä. Lääkärinpöydän tutkittuaan, Pilvi päätti muitta mutkitta edetä valloitusretkillään ja loikkasi lukuisista estely-yrityksistä huolimatta lopulta korkean kaapin päälle irroittamaan siellä olleelta koiran luurangolta pään.

Muilta osin Pilvi käyttäytyi kyllä esimerkillisesti vaikka olisikin selvästi mieluummin lähtenyt tutkimusretkelle kuin istunut pöydällä kuunneltavana ja katseltavana. Röntgenkuvienkin ottaminen sujui paremmin kuin osasimme odottaa.

Olin varma, että Pilvi vastustelisi kuvausta, mutta tyttö jaksoi pysytellä hankalassa asennossa jopa selällään liikkumatta, kunhan vain ihmismamin nenänpää oli omassa nenänpäässä kiinni. Palahan siinä nousi kurkkuun, kun huomasi, miten tärkeää oman mamin läsnäolo pikkuiselle on.

Pilviltä siis kuunneltiin ja kuvattiin keuhkot. Suu ja hampaisto tarkistettiin silmämääräisesti, koska rauhoittaminen on Pilville tavallista suurempi riski (tarkemmat tutkimukset siis tarvittaessa). Akne tutkittiin ja tehtiin teippitesti hiivan aiheuttaman tulehduksen poissulkemiseksi.

Kotiin lähti hyvien ja kattavien ohjeiden kera lyhyt kortisonikuuri keuhkojen tilan vakauttamiseksi, antibiootit sekä antibakteerinen voide aknen hoitoon. Lisäksi kotona jatketaan normaalia inhalaattorihoitoa ja pohditaan Pilvin kanssa sitä, miten herkkunamihammastahna saataisiin pysymään hammasharjassa riittävän kauan, jotta se ja harja saisivat suoritettua tehtävänsä Pilvin hammaskalustossa.

Vaikka lääkekuurien välttämättömyys ei tietysti ole mikään ilonaihe, lähdimme kuitenkin klinikalta helpottuneina ja hyvillä mielin. Kiitos siitä hienolle lääkärille, jonka ansiosta tilanne tuntuu nyt paljon selkeämmältä.

Nyt pidämme peukkuja, että lääkkeet tepsivät ja kotihoito onnistuu. Pilvi puolestaan on tyytyväinen siitä, että ruokahuolto pelaa taas entiseen malliin.


7 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Voi pientä, mutta onneksi on hyvä hoito! Pikaista paranemista ja toivottavasti lääkkeet tepsivät.

Se koiran luuranko kiinnosti Sädettäkin aikanaan ihan ylipaljon (samoin isukkia) =) Pilvi-täti siis otti ja kävi näyttämässä sille ns. kaapin (vai pään) paikan.

Mutta tuo on juuri niin, että on jotenkin käsittämättömän "vaikuttavaa" huomata, miten luottavaisia pienet eläimet voivatkaan olla. Sama muisto tuli mieleen taannoisesta Säteen röntgenkuvauksesta!

Ritva kirjoitti...

Voi pientä Piipertäjää.. Onneksi pääsitte hyviin käsiin :-)

Parempia vointeja ja reippaita syyspäiviä!

Toivottavat
Geri-mami, Paroni-veli ja muut kotijoukot

Nunt kirjoitti...

Suvilla on huomenna edessä sterilisaatio, ja tänään päivällä pitäisi ruokahuollon loppua. Kammoan jo etukäteen iltaa ja sitä jatkuvaa huutoa...

Toivotaan Pilville hoidon tepsimistä!

luolaleijona kirjoitti...

Parempaa vointia Pilville! Saapiko kysyä, kuinka Pilvi oireili kun joutui kortisonikuurille? :) Meidän Raichu on onneksi pärjännyt tähän asti inhalaattorilla. Se on ollut pari viime kuukautta täysin oireeton (helle aiheutti kesällä yskää) ja vähensimme annostuksen kokeeksi juuri puoleen, joka toiseen päivään.

Erikoisrapsutukset Pilville kohtalotoveri Raichulta!

Karvalapset kirjoitti...

Pilvi kiittää tervehtymistoivotuksista, vaikkakaan ei tunne itseään kipeäksi - päinvastoin. ;)

luolaleijona:
Oireilu ei sinänsä ole ollut pahaa. Kesä meni oikein kivasti, mutta meillä taas kostea ja viileä sää pahentaa tilannetta. Viimeaikoina on ollut pari yskää ja hengitys on ollut vähän raskaampaa (ei näy päälle päin muille, mutta oman kissan asennot ja liikkeet tuntee sen verran hyvin, että näkee, milloin ilma ei kulje niin kuin kuuluisi).

Ongelma on ennemminkin se, että nyt on lyhyessä ajassa ollut pientä oireilua useassa asiassa. Eli iho, ikenet ja keuhkot kaikki näyttää vähän merkkejä, joten ei haluta päästää tilannetta pahenemaan. Ja keuhkokuvat olivat huonommat kuin edellisessä kuvauksessa vaikkei kuunneltaessa keuhkoissa kuulunutkaan mitään pahaa.

Kortisoni on vain muutaman viikon kuuri, johon sisältyy myös annoksen pienennykset. Yhdistettynä antibioottiin sillä on tarkoitus pysäyttää nyt kehittymässä olevat jutut ennen kriittistä tilannetta. Tavoitteena siis siirtyminen takaisin pelkälle inhalaattorille keuhkojen ja muiden tilan tasaannuttua.

Näin olen ymmärtänyt, mutta en tiedä osasinko selittää oikein ;D

Kuu-Katjaana kirjoitti...

Hiano ranka, hianolla tytöllä!

Menina kirjoitti...

Reipas Pilvi! Toivottavasti astma pysyy kurissa, onneksi olette löytäneet hyvän/luotettavan lääkärin. Kyllä se mamman läsnäolo lekurilla vaan on mahottoman helpottava asia, ei sitten pelota ihan niin kovasti :)