13.6.11

Selkäkipu - saa helliä!

Kun kolottaa, on syytä käydä tohtoritädillä katsastuksessa.

Niinpä lähti Pilvikin tänään Helsingin Mevetiin tervehtimään lempilääkäriään, Anu Saikku-Bäckströmiä.

Raisulityttö oli satuttanut selkänsä joko kavereitten kanssa riehuessaan tai yö-ötöjä parvekkeella metsästäessään. Tarkkaa tietoa aiheuttajasta ei ole, mutta eräänä aamuna oli kävely selvästi tavallista matalampaa eikä kunnon asentoa tuntunut löytyvän. Välillä selän lihakset olivat selvästi krampissa, ja vaikka Pilvi jatkoi touhujaan entiseen tapaansa, tekivät tietyt liikkeet välillä kipeää.

Kolmijalkaisen kissan kohdalla kotiväki huolestui tietysti kovasti, nivelet ja selkäranka kun ovat Pilvillä puuttuvan etujalan vuoksi tavallista kovemmalla rasituksella.

"Tuttua huttua", totesi Pilvi ja meinasi käydä nukkumaan
tutkimuspöydälle
röntgeniin pääsyä odotellessa.
Taustalle varistetut karvat paljastavat hienoisen jännityksen.


Onneksi uutiset olivat pelkoja hälventäviä. Mitään vakavia hermostollisia vaurioita tai tuntoaistimusten muutoksia ei löytynyt ja nivelten liikkeet olivat normaalit.

Pilvistä otettiin vielä röntgenit selän nikamien asennon ja etujalan kyynärnivelen kunnon tarkistamiseksi - sekä samalla Pilvin keuhkojen tilanteen tarkistamiseksi.

Neiti ei ollut aivan innostunut pöydälle pötköksi venyttämisestä, mutta rauhoittui molempiin kuviin heti, kun oman ihmisen pää laskeutui siihen oman nenun jatkeeksi. Siinä sitten killiteltiin toisiamme silmiin hiljaa paikallamme hengittellen ja odoteltiin kuvakoneen naksahduksia. <3

"Älä hätäile! Kato nyt, mulla kääntyy tää pääkin jo näin hyvin"

Röntgenkin näytti huojentavalta pahimpien pelkojen suhteen. Mitään nivelrikkoon viittaavaa ei ollut ja selkäranka näytti siistiltä ja selkärangan nivelvälit hyviltä. Kaunis on Pilvi siis sisäisestikin! ;)

Odotetusti keuhkoissa oli astman merkkejä, ei kuitenkaan mitään järkyttävää, joten jatketaan inhaloitavalla ylläpitolääkkeellä.

Erityismainintaa sai Pilvin mahtava rintalihas! :D Ja tottatosiaan, Pilvin keho on mainiosti vahvistunut tasapainottaakseen toisen etujalan puuttumista.

Pilvin mukana kotiin lähti - - huojentuneiden palvelijoiden lisäksi - - tulehduskipulääkekuuri ja suositukset hyvistä fysioterapeuteista. Kunhan selän lihakset rauhoittuvat, suuntaamme seuraavaksi siis osteopaatille sekä fysioterapiaan ja akupunktioon.

3 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Huh, mekin jo säikähdettiin... Onneksi ei mitään superpahaa!!! Pikaista notkistumista!!

Ritva kirjoitti...

Ihana kuulla, että kaunis Pilvi on myös sisäisesti kaunis <3.
Tuosta uskomattomasta luottamuksesta omaa ihmistä kohtaan tulee aina niin hyvä olo: Pilvi on erityinen.

Karvalapset kirjoitti...

Kiitos Viivi & Ritva
Jatkamme venymisharjoituksia - eiköhän tämä tästä :)
Neidillä on kova sisu ja luja tahto, joten selkä saadaan varmasti kuntoon.
Ja tosiaan hellyttävää, miten luja luottamus pikkuisella on. Eikä varmasti vähiten siksi, että oma luottolääkäri osaa hienosti käsitellä Pilviä, joka taatusti tekisi homman mahdottomaksi, jos ei olisi käsittelyyn tyytyväinen. ;)