11.2.09

Keskipiste

Onnittelut kissakuvahaaste-blogille 100.:sta haasteviikosta!!!

Viikon kissakuvahaasteen aihe on:
Keskipiste


Kuva on jo yli vuoden vanha, mutta kuvahaasteen aiheen nähtyäni, en voinut vastustaa. Kuvastaa niin mukavasti pienen kissanpennun elämän keskipistettä.

Osallistujana tällä kertaa siis yksi Pilvin pennuista, Chili (Fin*Bastian's Chaos Theory), jonka kuulumisia voi lueskella nykyään "Tassunjälki" -blogista.

1.2.09

Pientä ehostusta

Pitkään on ollut mielessä tehdä jotain blogin otsikon ilmeen kohentamiseksi. Lopultakin siirryttiin sanoista tekoihin ja nyt on blogilla uusi, entistä ehompi otsikkokuva. :)

Lisäksi sivupalkkiin on ilmestynyt muutama pienimuotoinen lisäys kävijälaskurin ja lukijaruudukon (jälkimmäinen toimii valitettavasti vain blogger-käyttäjille) muodossa.

Yksilöidyt blogissavierailijat ovat nyt nähtävissä siis maiden mukaan laskettuina. Valitettavasti aivan kuun alussa olleet käynnit eivät rekisteröityneet laskuriin, joten mm. Turkista, Vietnamista, USAsta ja Australiasta käyneet lukijat eivät tilastoissa näkyneet. ;( Nyt äkkiä kaikki matkailemaan, että saadaan tiedot totuudenmukaisiksi! ;D

Karvalapset ottavat ilolla vastaan ideoita blogin parantamiseksi ja kommentteihin voi kernaasti jättää aina myös ehdotuksia kirjoitusaiheista.