28.3.08

Viimeistä päivää

Tänään vietetään ihanan lämpöisenleppoisaa ja aurinkoista viimeistä päivää pentujen seurassa. Aika on mennyt siivillä ja pikkuiset vaavat ovat kasvaneet ihaniksi nuoriksi kissoiksi. Huomenna alkaa uusi elämä ja uudet seikkailut ikiomissa kodeissa, joissa jo kovasti on odotettu pienokaisia saapuviksi.
Iloisella ja levollisella mielellä odottelemme siis huomista, samalla kuitenkin piirtäen tämän päivän kauniiksi muistoksi huolellisesti syvälle sydämeen.

15.3.08

Teinitystä, lepoa ja muutama kuva

"Tavis" eli Crash Test Dummy on viime päivien aikoina löytänyt lutukasta itsestään myös uhmakkaamman teinijätkän. Pikkuäijä kokeilee rajojaan isompien kanssa välillä turhankin rohkeasti. Pohjimmiltaan kiltti luonne kuitenkin hoksaa tilanteissa nopeasti, että nyt taisi mennä vähän yli ja lepyttää isommat kattimukset nopeasti pikaisella söpöttelyllään.

Vinkuheinä-vingutin - nykyisin jo oman nimen saanut Wilma (Cosmic Flare) - on sama surusilmäisen ihastuttava oma itsensä. Kavereitten kanssa riehuessa neitonen satutti tassunsa ja lääkäri määräsi tytölle lepoa ja ainakin osanaikaa häkkilepoa - helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tämän ikiliikkujan kohdalla, kun pikkuviikari ei itse tunnu lainkaan huomanneen tassun venähdystä vaan painia ja viipottaa haluttaisiin siinä missä aina ennenkin.

Yllättävän leppoisalla asenteella pikkuinen on ottanut kuitenkin jopa suuressa koiranhäkissä vietetyn ajan. Vaihtelevasti häkissä tytön seurana olevat sisarukset tai ihmisäippä (aavistuksen ahdasta, mutta kyllähän tuonne itsensä saa survotuksi! :D) ovat varmasti auttaneet asiaa.

Syntymäonnellinen Milokin (Cruise Missile) on isomman veljen touhuja tarkkaillessa ryhtynyt varovasti kokeilemaan taitojaan "ison miehen elkeissä". Santtu-keinoemon häntä kärsii kovasti, kun nuoriherra testailee, kuinka monta kertaa peräjälkeen voi toisen häntää purra ennen kuin toinen hermostuu... loppullinen yleispätevä lukumäärä ei vissiin ole vielä ihan selvinnyt, joten poika jatkaa virneessäsuin tutkimustaan. Lievästä teinittelystä huolimatta pojan kehruumoottorissa ei ole havaittu minkäänlaisia toimintahäiriöitä ;)

Pippurinen pikku Chili (Chaos Theory) töhöttää, keksii ja kehittää. Vaikka vauhtia riittää tuttuun tapaan, nyt pikkupippuri ehtii ja jaksaa välillä loikoilla pitkänä pötkylänä sylissäkin. Tomera nuori neiti ottaa myös vieraiden käydessä varsin ennakkoluulottomasti selvää käytännön kokeiluilla, kenen syli on se pötkötykseen parhaiten muotoutuva.

8.3.08

Parasta päivässä

Inspiring picture kuvahaasteen aiheena "Parasta päivässä"
Kuvassa veljekset Fin*Bastian's Cruise Missile ja Fin*Bastian's Crash Test Dummy

Karvalapsille parasta päivässä on yhteinen hetki lämpimässä auringonpaisteessa parhaan ystävän ja rakkaimman leikkikaverin kanssa. Meille ihmisille päivässä parasta on päästä seuraamaan tätä päivän parasta hetkeä. :)

Kodissa, jossa on kissoja, ei voi koskaan olla kauan vihainen, surullinen eikä sairas. Aamu alkaa hymyllä, kun pienet pehmeät tassut kipittävät kilpaa selkää sinne tänne. Päivän mittaan saa lukemattoman määrän iloa pikkunassikoiden touhuja, ilmeitä ja kohellusta seuratessa. Ja yöllä unen saapuessa, sydämen pitää lämpimänä kainaloon kerälle kääriytyvän kehrääjän pehmeä lämpö.

Kyyneleet nuolaistaan poskilta, päänsäryt otsalta, suru kehrätään sielusta ja aina on tarjolla sylin täydeltä rakkautta.

Miten sitä selvisikään elämästä ennen kissoja?

(Kuvahaasteinnostuksesta ja -innoituksesta kiitokset Perdigan jengin -blogille.)

6.3.08

Elämän tarkoitus

Tänään sain taas muistutuksen siitä, mikä oikeastaan on tärkeää. Kaiken elämän pyörityksen keskellä sain kokea taianomaisen hetken, kun pieni Pilvi kiipesi syliini, käpertyi tuttuun tapaansa kainaloon ja ryhtyi suurella rakkaudella pusuttamaan pehmeästi nenänpäätäni ja tassuttamaan poskeani. Samalla havahduin taustalla televisiossa soivan kappaleen sanoihin: Osoita taas elämän tarkoitus, oon ehtinyt jo unohtaa sen.

Mikä onkaan tämä sielun syvyys, joka pienessä kolmijalka-
kissassamme elää. Joka tekee siitä elämämme suuren ihmeen, lahjan, sankarin? Mikä on tämä erikoinen yhteys, joka ihmisen ja eläimen välille syntyy? Mikä kumma saa tämän pienen olennon luottamaan, kiintymään, rakastamaan näin syvästi?

Sitä en ehkä koskaan saa tietää. Mutta yksi on selvää. Juuri nyt, tässä hetkessä, elämäni tarkoitus on olla tässä - hiljaa, kiireettömästi - antaa pienen kissan hellästi muistuttaa minua kaikesta siitä, mikä oli päästä unohtumaan.

Kiitos, Pilvi!

2.3.08

Kylpyläviikonloppu

Vedessä pluttaaminen, koneessa pyörivien pyykkien saalistaminen ja yleispätevä kylppärissä tohottaminen lukeutuvat pikkuvintiöiden lempipuuhiin.



Penskapoppoo viihtyy uudessa kylpylässään siinä määrin, että ihmisiskä päätti valmistaa niille ihkaoman hienon pehmopesän hyllyllä lekottelun mukavuusasteen parantamiseksi - - siitä sitten myöhemmin, kun yleillinen rentoutumispeti valmistuu :)