Kuvakuulumisia

Pilvin toipuminen edistyy hitaasti mutta varmasti. Neiti ottaa rennosti ja nauttiin täysin siemauksin saamistaan hellyydenosoituksista ja yhteisistä hierontaharjoituksista. Äippäliini on siis aloittanut kissahierontaan tutustumisen, jotta pikkupotilaan lihakset ja olo pysyisivät kunnossa uuden kehonmallin tuomista haasteista huolimatta. Toistaiseksi palaute palvelusta on ollut hyvää, vaikka kovin on äipällä vielä oppimista ennen kuin voidaan puhua täydellistä hierontaosaamisesta.
Tässä muutama kuva tältä päivältä uuden suojapuvun kera:

Kissanpissa

Pilvin saga jatkuu... joulu on edennyt kissanpissan merkeissä - tai oikeastaan sen kaipuun. Jalan amputointileikkauksen jälkeiseen kivunlievitykseen Pilvillä on ollut opioidilääkitys. Valitettavasti lääkkeiden tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat ulostamis- ja virtsaamisvaikeudet.

Niinpä tilanne eteni siihen, että Pilvi ei saanut enää virtsatuksi eikä sitten halunnut enää yrittääkään. Jouluaattoilta ja yö oli siis jännittynyttä odotusta, josko pissa vielä tulisi itsekseen, kun vaihdettiin lääkitys toiseen miedompaan. Pissaa ei vain kuulunut, joten soiteltiin päivystykseen ja saatiin aika joulupäivän aamuksi.

Päivystyksessä rakko punktoitiin, eli otettiin rakosta virtsa ruiskulla vatsanpeitteiden läpi lievässä rauhoituksessa. Kaikki meni hyvin ja palattiin takaisin kotiin odottelemaan, josko pissa lähtisi luonnollista tietä liikkeelle.

Näin ei kuitenkaan käynyt, joten tänä aamuna käytiin päivystyksessä uudelleen. Rakko ultrattiin uudelleen, mutta vaikka vatsa tuntuikin pinkeältä, rakko ei ollut kovinkaan suuri. Lääkäri kokeili punktoimista, mutta vailla tuloksia, joten saimme ohjeet jäädä odottamaan ja palata huomenaamulla takaisin, jos mitään ei vieläkään kuulu.

Päivystyslääkärin mukaan vatsan pinkeys johtuisi tällä kertaa suolen täyttymisestä, joten kehoitti tänään kokeilemaan mietoa peräruisketta Pilvin oloa helpottamaan jos ei ulostaminen muuten onnistu. Nyt siis taas odotellaan ja toivotaan, että hiekkiskeiju ripottelisi houkuttelevaa taikapulveria piipiäisen hiekkalaatikkoon.

Päivystyksestä kotiin saavuttuamme Pilvi söi ja joi oma-aloitteisesti, joka oli rohkaiseva näky, koska lääkkeet ovat tehneet viimeisen parin päivän aikana niin väsyneeksi, että ruoka ei ole tahtonut maistua ihan entiseen tapaan.

Hieman pirteämpää liikkumistakin pikkuisella on nyt ollut, kun vahvat lääkkeet alkavat pikkuhiljaa hävitä elimistöstä. Lisää kovia kipulääkkeitä ei siis enää anneta ennen kuin pissa ja kakka saapuvat tervehtimään ja jatketaan siis tavallisen tulehduskipulääkkeen voimin.

Tänään on myös se maaginen päivä, kun leikkaushaavaa peittävän painesiteen saa ottaa pois. Sitä odotellessa, yllä on kuva eiliseltä aamulta päivystyksestä palattuamme, kun pikkuinen nukahti syliin rakon tyhjentymisestä helpottuneena ja hieman ehkä rauhoitteenkin siivittämänä. :-¤

LISÄYS iltapäivällä:
Pilvin hoitava lääkäri oli (kuten mekin) sitä mieltä, että huomisaamuun virtsaamisen odottelu olisi liian pitkä aika, joten olimme juuri aikeissa varata vielä loppuiltapäiväksi päivystyskäynnin Espooseen - mutta yhtäkkiä Pilvi päätti vihdoinkin, että nyt pissattaa ja kävi hiekkalaatikolla tekemässä hyvän paakun meidän riemuksemme!

Enpä muista, milloin viimeksi olisi kissan virtsaaminen ollut yhtä suuri juhlan aihe, mutta kyllä oli hieno tunne, kun lopultakin tilanne laukesi ainakin nyt toistaiseksi. Toivotaan, että jatkossakin kissanpissa virtaa kodissamme valtoimenaan :D

Joululahja

On ihmeellistä, miten uskomattoman hienoja ihmisiä tämä maailma päällään kantaa. Lukemattomat määrät heitä on muistanut Pilviä ajatuksissaan meidän tietäen ja tietämättä.

Tänään, jouluaattona, olemme saaneet kohdata suorastaan mykistävää välittämistä ja lähimmäisenrakkautta. Yllä oleva kaunis kuva viesteineen (saa isommaksi klikkaamalla) saapui sähköpostiimme Pilville joululahjana.

Kyyneleet poskilla valuen, en löydä sanoja. "Kiitos" ei mitenkään riitä kuvailemaan tunteita. Emmehän edes tunne useita, jotka ovat näin ihmeellisellä ja odottamattomalla tavalla kertoneet välittävänsä pienestä Pilvistämme. Syvin toiveeni on, että joka ikinen teistä saisi ylitsepursuavalla mitalla paluulahjana kaiken sen rakkauden ja hyvän, jota olette pienokaisellemme osoittaneet.

Pilvin saaman lahjan laitamme erilleen talteen Pilvin ja pentujen mahdollisesti vastaan tulevia extra-tarpeita varten.

Siunattua ja onnellista joulunaikaa toivottaen: Pilvi & perhe

Ensimmäiset askeleet

Tänään on Pilvi ottanut ensimmäisiä askeleitaan kolmijalkaisena. Eilen siis poistettiin oikea etujalka ja lapaluu.

Melkoisella jännityksellä odotettiin tietoa leikkauksen sujumisesta paria päivää aikaisemman säikähdyksen kummitellessa yhä mielessä, mutta iloksemme saimme kuulla, että leikkaus oli sujunut hienosti ilman komplikaatioita. Huojentuneina jäimme odottelemaan Pilvin heräämistä, sillä lääkäri halusi pitää Pilvin vielä nukuksissa jonkin aikaa leikkauksen jälkeen.

Neljän aikoihin iltapäivällä saimme soiton sairaalalta ja lähdimme hakemaan pientä piiperöistämme kotiin. Tapasimme vielä lääkärin, joka kertoi Pilville tehdyistä toimenpiteistä sekä antoi selvät ja kattavat ohjeet Pilvin kotihoitoa varten (ihana lääkäri!!!).

Pilvi oli vielä melkolailla pilvessä kaikista saamistaan vahvoista lääkeaineista. Kotimatka sujui suurimmalta osalta rauhallisesti, mutta pientä alkavaa akrobatiaesitystä oli ajoittain havaittavissa boksissa matkustavalta potilaalta. Opimme myös 1001 käytännöllistä tapaa irroittaa päänympärystötterö sekunnissa tai alle.

Kuperkeikat ja voltit pääsivät täyteen vauhtiin kotosalla, missä tyttö ensitöikseen pisti takajaloillaan leikkaushaavan ympärille sidotun painesiteen sideharsot silpuksi alta aikayksikön. Pääsimme siis heti harjoittelemaan painesiteen laittoa huumehöyryissä olevalle luikertelijalle. Lopulta saimme riekaleisen siteen pois ja uuden ehomman tilalle (ainakin kunnes sekin sujautettiin muutaman tunnin kiemurtelun jälkeen pontevalla peräponnistuksella pään yli pois tötteröineen kaikkineen).

Yö sujui siis jouhevasti siteitä vaihtaessa, tötterön kiinnitysvirityksiä kehitellessä (leikkaushaavan sijainnin vuoksi valjaiden käyttö apuvälineenä on poissuljettu), boksissa riehuvaa pikku pyörremyrskyä rauhoitellessa sekä tietysti erilaisilla virityksillä varustettua tötteröä boksista kaivaessa ja potilaan päähän kerta toisensa jälkeen kiinnitellessä. Eipä siis aikaakaan, kun alkoi jo aamu sarastaa.

Aamun tullen alkoi siteensitomistekniikkamme jo kehittyä ja Pilvi hieman rauhoittua, joten "paita" on pysynyt tytöllä päivän päällä. Tötterötaistelun Pilvi voitti kirkkaasti n. 900 - 0 ja päädyimme siihen, että tötterö saa olla pois päästä jos Pilvi jättää siteensä rauhaan. Kipulääkelaastari, joka olisi nieltynä hengenvaarallinen irtosi lopullisesti neidin voimisteluharjoituksissa jo varhain yöllä, joten siltä suojaamiseen ei tötterö enää olisi tarpeen.

Onneksi osasimme jo ennalta odottaa leikkauksen jälkeisen yön käänteitä ja aineiden vaikutusta Pilviin. Varpaiden poistoleikkauksen jälkeen homma toimi saman kaavan kautta. Lääkeaineiden vielä vaikuttaessa Pilvi oli silloinkin sekava ja riehuva, mutta ruumiinkemian tasaannuttua tasaantuivat myös reaktiot ja normaali Pilvi tuli taas esiin.

Kivunlievitys oli yöllä leikkauksessa annettujen kipulääkkeiden varassa ja aamulla siirryttiin sitten suun kautta otettaviin lääkkeisiin. Pian lääkkeenannon jälkeen saapuikin jo nukkumatti Pilviä tervehtimään. Iltapäivä onkin mennyt rauhassa lepäillen ja välillä syömään ja juomaan nousten.

Selvitettyään päänsä huuruista, Pilvin liikkuminen on ollut yllättävänkin sujuvaa, joskin toki vielä tässä vaiheessa välillä hieman hapuilevaa. Pieneksi alkuavuksi haimme olohuoneen maton peittämään makuuhuoneen (Pilvin huoneen) lattiaa, jotta tassujen ote ei lipsuisi liukkaalla alustalla. Näin Pilvi saisi rauhassa ensin opetella uuden tasapainon löytymistä ja vasta sitten alkaa hioa "luistelutaitojaan" vaativammalla maastolla. Harjoittelua varten jätettiin kuitenkin osa makuuhuoneen lattiasta peittämättä, jotta tyttö saa halutessaan kokeilla taitojaan siinäkin.

Hiljalleen hetki hetkeltä siis edetään. Pilvi tuntuu pysyvän positiivisena, vaikkakin on toki väsynyt. Ruoka kuitenkin maistuu hyvin - ruokakupin näkeminen saa tytön juoksemaan iloisen malttamattomana sapuskaa hakemaan. Silitykset ja rapsutukset kelpaavat kuten ennenkin ja äiskän nenänpää on edelleen maailman suurinta herkkua :)

Nyt siis opettelemme yhdessä uudet elämän askeleet. Eiköhän tämä tästä.

Eikä vieläkään...

Kotiuduttu ollaan taas eläinlääkäriltä ja Pilvillä on edelleen 4 jalkaa tallella. Valitettavasti sekään ei tällä kertaa ole iloinen uutinen. :/

Lääkäriin päästyämme Pilville annettiin rauhoite - tällä kertaa se tavanomaisesti käytössä oleva, koska tassun verenkiertoa ei enää ole tarpeen erityisellä tarkkuudella suojella - jalkahan oltiin poistamassa. Aikaisempaa tassun varpaiden poistoa varten Pilvi sai harvemmin käytössä olevaa rauhoitetta, jolla on pienemmät riskit verenkierron heikentymisen suhteen, jotta tassun paranemiselle olisi parhaat mahdollisuudet.

Yllättäen kävi kuitenkin niin, että yleisesti käytettävä rauhoite aiheuttikin Pilville nopeasti kehittyneen keuhkoödeeman, eli Pilvin keuhkot olivat alkaneet täyttyä nesteellä rauhoiteen alkaessa vaikuttaa. Lääkäri onneksi huomasi tilanteen ennen kuin se pääsi kehittymään kohtalokkaaksi ja Pilvi sai pikaisesti rauhoitteen vasta-aineen, nesteenpoistolääkkeen ja happea. Sen suhteen selvittiin siis tavattoman suurella säikähdyksellä. Iso KIITOS tarkkaavaiselle ja asiantuntevalle lääkärille ja hoitohenkilökunnalle siitä, että tilanne saatiin nopeasti hallintaan.

Jalan leikkausta ei kuitenkaan voitaisi siis suorittaa tänään, koska Pilvin elimistö ja keuhkot tarvitsisivat aikaa palautua. Alunperin lääkäri arveli, että leikkaus jouduttaisiin siksi siirtämään ainakin joulupyhien tuolle puolen. Muutaman tunnin tarkkailussaolon aikana Pilvin keuhkojen tila kuitenkin parani niin, että lähdön yhteydessä lääkäri puhui jo mahdollisesta leikkausajasta huomiselle. Lopulta lääkärin ja hoitajien aikataulut onnistuttiin kuitenkin sovittamaan perjantaiselle leikkaukselle - eli jälleen odotamme "maagista ylihuomista".

Kotimatkaa varten vielä nesteenpoistolääke ja kortisonipistos. Matkalla todettiin käytännössä Pilvin keuhkojen toimivuus, kun nesteenpoistolääkkeen siivittämänä pikkuneidille tuli hurja pissahätä ja miukukarjuselostus aiheesta oli sen mukainen. Hiekkahotelli-helpotus onneksi rauhoitti tilanteen nopeasti.

Nyt olemme kotosalla. Pilvi nukkuu jalkojeni päällä - nukahti siihen tassutettuaan poskeni ja pestyään tarkasti nenänpääni. Katson pientä uinuvaa kissaamme ja kaikesta huolimatta, juuri tässä hetkessä - - - olen kiitollinen.

Pentuset kasvaa hurjaa vauhtia

Tänään kävimme taas tervehtimässä Pilvin pentuja sijaiskodissa Söpö-kissan luona Tiridoll's-kissalassa.


Voi jestas, että ovat pikkuiset kasvaneet viimenäkemästä!!! En meinannut tunnistaa potria poikia ja tomeria pikku tyttösiä samoiksi pikku kisuiksi. Mutta kyllä oli ilme ja meininki sentään sama - vaikkakin pikkuinen "Vinkuheinäksi" ristimämme neitokainen on muuttunut mitä tyytyväisimmäksi ja uskaltautuisinko sanomaan jopa vielä melko vienon hiljaiseksikin söpöliiniksi.

Pojat olivat yhä kuin identtiset kaksoset - paitsi äänenkäytöltään. Siinä missä "Tavis" ilmoitti suureen ääneen kaikki aatoksensa ja aikeensa, "Vihreepoika" aukoi pientä vaaleanpunaista suutaan vailla äänenhiventäkään. Loputtoman herttaista oli toisen "ääneen vaikeneminen" kun oli niin kovin paljon asiaa, vaan ei sitten kuitenkaan oikein tiennyt, miten sen nyt sanoisi :D

"Mustis" oli yhtä päättäväinen ja määrätietoinen kuin ennenkin. Tanakasti haparoiden se otti askelia nostaen jalan toisensa jälkeen oikein tarkasti korkealle ilmaan ja rojauttaen sitten taas tiukasti maan kamaralle. Melkein pystyi kuulemaan askellusten lomassa, kun pikkuneiti mielessään hoki: "Nyt minä nostan tassun korkealle ILMAAN. Ja nyt minä laitan sen TÄHÄN!"

Aivan tajuttoman suloisia olivat koko konkkaronkka pikkuisine pallomasuineen. Kuvia löytyy pentueen kuvagalleriasta.

Aina ei käy niin kuin toivoisi

Valitettavasti näyttää siltä, että Pilvin jäljellä oleva antura ei jaksa enää parantua.

Alussa tilanne näytti jo hieman valoisammalta, mutta tänään aamuvarhaisella jalan siteitä lääkärin luona avattaessa kävi ilmeiseksi, että ison anturan vauriot ovat kuitenkin olleet sen verran suuret, että uutta verisuonistoa ei kehity riittävästi ja vielä olemassa olevat suonet eivät jaksa ylläpitää elämää anturan keskellä. Myös iso antura alkaa siis hiljalleen kuolioitua.

Edessä on siis jalan amputointi, joka suoritetaan ylihuomenna. Sitä odotellessa aikeissa on antaa pienelle potilaalle runsaasti aikaa, huomiota ja hellyyttä.

Hyvä tyttö, reipas tyttö

Tänään kävimme lääkäritädin luona vaihtamassa siteen Pilvin tassuun ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Odotellessamme, kävi viimehetken tsemppejä toivottamassa lähistöllä asuva ystäväpariskunta. Myös Pilvin kasvattaja saapui tervehtimään pientä neitosta ja pyysimme häntä jäämään toimenpiteen ajaksi.

Lääkäri toivoi, että Pilviä ei tarvitsisi rauhoittaa siteen vaihtoa varten, jotta rauhoitusaine ei pääsisi heikentämään jalan verenkiertoa. Tähän saakka tyttö on selviytynyt kaikista hoidoista upeasti, joten päätimme kokeilla, millä tuulella tänään oltaisiin. Ja jälleen hoitohenkilökunnan ihmetykseksi, Pilvi käyttäytyi esimerkillisesti.

Hieman tuli tekstiä siitä, kun piti niin kovin kauan olla paikallaan sidettä laitettaessa. Neiti ottikin kunnon venyttelyt pöydällä heti uuden paketin jalkaansa saatuaan. Sidettä kiinni pitävän teipin irroittaminen taisi vähän nipistää, mutta muuten homma meni suhteellisen hyvässä yhteisymmärryksessä iskän silitellessä potilaan otsaa ja äipän kuiskutellessa rohkaisua neidin korvaan.

Tassu näytti lääkärin mukaan hyvältä ja jos paraneminen etenee samaa rataa, jalan tulevaisuus näyttäisi lupaavalta. Mitään takuuvarmaa tietysti ei vielä voi kuitenkaan sanoa. Tuntui kuitenkin rohkaisevalta, että ainakaan huonompaan suuntaan ei olla menossa.

Kipulaastari jouduttiin vaihtamaan, koska edellinen ei ollut pysynyt kunnolla kiinni. Tyttö ei sitä ole päässyt repimään, mutta osansa tekevät niin ihon luontainen rasva kuin neidin joustavan abymainen liikehdintä, joka vanuttelee nahkaa sen verran, että tarra-aine irtoilee. Toivotaan, että tällä kerralla laastari pysyy kunnolla kiinni - muussa tapauksessa siirrytään takaisin suun kautta otettaviin kipulääkkeisiin.

Ylihuomenna jälleen palaamme lääkäriin - siihen asti hoitona on ruoka, juoma ja lepo sekä mahdollisimman vähän rasitusta jalalle. Äippä onkin majoittunut Pilvin kanssa makuuhuoneen lattialle iskän huolehtiessa Morriksesta ja Santusta oven toisella puolella. Nyt kun vaan neiti malttaisi pysyä aloillaan ja levätä... ;)

Tötteröpää-potilas

Pieni Pilvi tötteröpää on ollut tänään tiiviisti unten mailla. Välillä herätään vähän ihmettelemään, syömään (hyvällä ruokahalulla!) ja hoitamaan hiekkisjuttuja. Mutta paljon muuta ei oikein jaksa tehdä - omalla lempiviltillä lepääminen on nyt paras juttu.

Eilen Pilvi kävi eläinsairaalassa tassuleikkauksessa. Ennen leikkausta keskustelimme eläinlääkärin kanssa eri hoitovaihtoehdoista. Tiukan pohdinnan tuloksena olimme päättäneet, että tassu pyrittäisiin säästämään, mikäli iso antura olisi pelastettavissa. Muussa tapauksessa siirryttäisiin suoraan raajan amputointiin.

Kolmantena vaihtoehtona olisi ollut ihonsiirrot, joissa olisi pyritty pelastamaan jalasta "tynkä" ja toivottu, että tyngän pääksi muodostettava tavallinen iho kestäisi aktiivisen kissan temmellyksen. Mikäli ei kestäisi, jouduttaisiin tynkä lopulta amputoimaan.

Ihonsiirtotekniikoissa olisi useita eri vaihtoehtoja. Muunmuassa kylkeen leikattava "tasku", johon ihoton jalka ommeltaisiin sisälle ja odotettaisiin, että se kasvaisi kyljen nahkaan kiinni. Sitten uudella nahalla varustettu tassu leikattaisiin vuorostaan irti kyljestä ja odoteltaisiin kyljen paranemista jne. Näiden onnistuminen eläimellä, jolle ei voi sanoa: "nyt pidä tassu liikkumatta siellä kyljessä 2 viikkoa", olisi kuitenkin melkoista arpapeliä. Tästä siis luovuimme, koska hoidot ja toimenpiteet olisivat niin laajat ja rankat - ja onnistuminen kovin epävarmaa. Totesimme, että Pilvin ei pitäisi joutua kärsimään rankkoja hoitoja vain siksi, että se on kiltti ja hoidot olisivat ehkä siksi tavallista helpommat tehdä. Lääkäri oli onneksi samaa mieltä.


Vastaanotolla Pilvi oli rauhallinen - kunhan sai pysytellä äipän kainalossa. Kipulaastarin ja kanyylin laitto sujuivat sieltä käsin ensiluokkaisesti ja äipän syli jäi Pilvin turvaksi vielä odottelemaan, kunnes Pilvin oli aika siirtyä leikkaussalin puolelle. Pienellä nenänpään nuolaisulla piiperöinen hyvästeli äipän ja lähti lempeän hoitajan matkaan.

Leikkauksen ja heräämisen ajan vietimme lähistöllä asuvien ystävien vieraina. Kiitos heille siitä! Tuntui helpottavalta saada olla välittävien ja kissarakkaiten ihmisten seurassa nuo huolen- ja pelonsekaiset tunnit.

Muutaman tunnin kuluttua lääkäri soitti ja ilmoitti, että leikkaus oli sujunut hyvin ja ilman komplikaatioita. Odotetusti, Pilvin varpaat olivat niin pahasti kuolioituneet, että niitä ei voitu pelastaa ja ne poistettiin. Ison anturan kohdalla lääkäri sanoi olevan vielä toivoa, joskin vain 50/50 todennäköisyydellä. Iso antura oli jätetty siis paikalleen siinä toivossa, että sen verenkierto elpyisi ja kudos pääsisi uusiutumaan.

Leikkauskohtaan lääkäri ompeli liuskan, jonka pitäisi edesauttaa ja nopeuttaa kudosten uusiutumista (Acell Vet). Toivomme siis, että lopputuloksena olisi toimintakykyinen jalka - vaikkakin vailla varpaita.

Jalkaa pidetään siteessä ja tassuun kiinnitetty liuska ei saa päästä kuivumaan. Kipulääkelaastarin vuoksi Pilvillä on myös kauluri, jota se vastusti varsin ponnekkaasti koko viime yön. Tänään kuitenkin lääkelaastarin alkaessa vaikuttaa, kiukku laantui ja pienelle tytölle on maistunut niin ruoka kuin unikin.

Huomenna suuntaamme jälleen lääkäritädin luo katsomaan, mitä siteen alta paljastuu.

Pieni taistelija

Niin kovin paljon on tapahtunut viime kirjauksen jälkeen. On ollut onnen, helpotuksen, epätoivon ja kauhun hetkiä. Monelle hetkelle ei löydy edes nimeä tai sanoja - ei yksinkertaisesti kaikkien tunteiden myrskyä määrittelevää ilmaisua.

Pilvin pentujen saapumista odotettiin ilolla ja hienoisella jännityksellä. Synnytys alkoi parahiksi, kun Pilvin omistaja saapui tuota tapahtumaa meille odottelemaan mukanaan monopoly ja sukkapuikot. Suunnitelmissa oli siis viettää leppoisaa yhdessäoloa kunnes vauvat alkaisivat koputella maailmaanpääsyä.

Synnytys käynnistyikin sitten samana yönä aamuyöstä. Kaikki näytti menevän hyvin ja melko pian ensimmäisen pennun sikiöpussi tuli näkyviin. Mutta siihen se sitten jäikin. Poltot jatkuivat, mutta alkoivat vähitellen hidastua ja heikentyä. Siinä samassa siis soitto eläinklinikalle, josta neuvottiin rikkomaan sikiöpussi ja odottelemaan pennun saapumista. Tämä tuntui hieman oudolta neuvolta, joten soitimme varmuuden vuoksi toiselle klinikalle. Sieltä vuorostaan neuvottiin lähtemään heti tulemaan lääkäriin, joten teimme työtä käskettyä.

Huolestuneina saavuimme klinikalle ja Pilvi vietiin tutkimuksiin. Tapahtumat ovat sumentuneet mielessä, mutta ultrauksen ja röntgenin jälkeen lääkäri suositteli keisarinleikkausta. Ensimmäinen pentu oli päättänyt saapua maailmaan häntäpää edellä ja vieläpä komeasti hieman poikittaisessa asennossa. Koska kyse oli Pilvin ensiraskaudesta, lääkäri ei halunnut ottaa riskiä siitä, että pentu ei kulkisikaan maailmaan riittävän nopeasti ja sen kolme vuoroaan odottavaa sisarusta eivät selviäisi odottelusta.

Niin Pilvi sitten lähti leikkaukseen. Päässä pyörivät kaikenlaiset kauhuskenaariot. Hyväksyisikö Pilvi pennut, joiden syntymästä se ei tietäisi mitään? Talloisiko ne hengiltä vai söisikö suihinsa? Selviäisivätkö ne edes hengissä emon näkemiseen saakka? Käynnistyisikö Pilvin maidoneritys normaalisti? Saisiko koko pentukatras eläinlääkärin vastaanotolta jonkin kohtalokkaan pöpön?

Lopulta heräämöön tuotiin neljä pienen pientä kissalasta. Kaksi isänsä väristä poikaa ja kaksi emonsa väristä tyttöä. Veti sanattomaksi - niin pieniä ja ihmeellisiä ne olivat. Täydellisiä.

Pelot Pilvin emonvaistojen suhteen osoittautuivat onneksi turhiksi, sillä heti hieman narkoosista herättyään Pilvi yritti tarjota nisiään pennuille - joskin hieman kömpelösti pää pyörällä kun oli. Emonvaistot olivat kuitenkin lähteneet käyntiin ja Pilvi oli hyväksynyt pennut omikseen.

Sen sijaan maidoneritykseen liittyvä huoli osui ainakin osittain oikeaan. Ensimmäisten päivien aikana pennut eivät saaneet emosta riittävästi emonmaitoa - joskin jokainen onnistui lypsämään maitoa jonkin verran. Tukiruokintana tarvitsivat jokainen kuitenkin myös kissojen emonmaidonkorviketta, jota sitkeät pikku abylaiset eivät ihan noin vain huolineetkaan - etenkään päästyään oikean emontissin makuun.

Muutama vuorokausi oli väsymyksen ja huolen täyttämää aikaa, kun yritimme saada vauvat ravittua ja samalla huolehtia emosta, jolla oli leikkauksen aikaisen tiputuskanyloinnin seurauksena toinen etutassu paisunut järkyttävän paksuksi - noin nelinkertaiseksi todella pahan näköiseksi elefantinjalaksi. Hoitavaan lääkäriin oltiin yhteydessä ongelman edetessä, mutta koko tilanne oli niin mystinen, ettei kukaan oikein tiennyt, mistä turvotus johtui tai mitä sille pitäisi tehdä.

Lopulta Pilvin maidoneritys paukahti kunnolla käyntiin ja karvaiset pienokaiset alkoivat keräämään itselleen painoa. Emon tassukin alkoi palata normaaliin kokoonsa ja huokaisimme hieman helpotuksesta. Jospa tämä tästä vielä iloksi kääntyisikin.

Pienistä ilon hetkistä saatiinkin nauttia, kun n. viikon iässä pentunelikon silmäkulmiin ilmestyi pientä rakoilua. Tuntui ihmeelliseltä katsoa pientä kissalasta silmiin, kun se yritti nostaa päätään ja siristellä, mikä ihme ja kumma jättiläinen sitä tuijottaa.

Sitten olikin taas takaiskun aika. Pilvin tassu, jonka luultiin jo olevan paranemaan päin, alkoi mustua. Kauheatakin kauheampi pelko nosti päätään ja taas lähdettiin lääkärille. Diagnoosi sai vatsan kääntymään ylösalaisin ja huoneen pyörimään villisti ympäri. Pilvin tassussa oli kuolio ja sitä jouduttaisiin amputoimaan.

Aika saatiin seuraavalle päivälle. Illan ja yön tassua hoidettiin ja sidottiin niin hyvin kuin taidettiin. Sitten taas suunta kohti eläinlääkärin vastaanottoa ja leikkauspöytää. Onneksi Pilvin omistaja on sitkeää ja periksiantamatonta laatua - ja leikkaukseen ei menty suorinta tietä. Lopulta lääkäri itsekin ehdotti, että olisi ehkä syytä yrittää selvittää hoitovaihtoehtoja samantyyppisistä tapauksista kokemusta omaavan lääkärin kanssa. Yliopistollinen eläinsairaala oli buukattu täyteen, joten sieltä ei ollut meille apua, mutta Espoon eläinsairaalasta kuulemma löytyisi lääkäri, jolla olisi kokemusta kuolioiden hoidosta. Eipä siis muuta kuin takaisin kotiin ja ekstra-aika seuraavalle päivälle Espooseen.

Yö oli jälleen pitkä ja sydän rikki huolesta Pilvin ja pentujen puolesta. Hoito ja mahdollinen leikkaus tietäisi sitä, että Pilvi ei saisi imettää pentuja ja pennut olisi siis erotettava emostaan. Kuin lahjana taivaasta tarjoutui pennuille sijaisemoja kaksin kappalein. Pilvin emolla on itsellään samanikäiset pennut ja Pilvin kasvattaja olisi ollut valmis vastaanottamaan pennut. Sijaiskodiksi tarjoutui myös eräs ragdoll-kasvattaja viereisestä kunnasta. Pitkällisen ja vaikean pohdinnan tuloksena päädyimme siirtämään pennut lähempänä asuvan sijaisemon luokse, joka onneksi otti pennut hyvin vastaan. Pennut ovat jokainen päässeet nisälle ja polkaisseet niistä käyntiinkin ilmeisesti kolme uutta nisää, joskin korviketta on myöskin annettu lisäravinnoksi niin pullosta kuin sitkeimmin pulloa vastustaneelle mustalle pikkutytölle letkulla.

Pentujen pois lähtö oli Pilville rankka paikka niin kuin meille muillekin. Vaikka itku kirvelee kurkkua, kun emo etsii omiaan tai itse yllättää itsensä hakemasta katseellaan pieniä nappisilmäisiä karvapalleroita pentupesästä, on pakko asettaa tunteet taka-alalle ja keskittyä hoitamaan Pilvi sellaiseen kuntoon, että pienokaiset pääsisivät takaisin. Salaa sisimmässä kuitenkin hiljaista ikävää itkien.

Espoon eläinsairaalassa käynti oli kuin mannaa sielulle. Vihdoinkin saimme jotain eväitä siihen, mitä tehdä ja miten tassua hoitaa. Lääkäri jaksoi vastata perusteellisesti kysymyksiimme ja perustella ymmärrettävästi suosituksensa ja hoito-ohjeensa. Tuntui, että vihdoinkin pilkottaa pientä valoa pitkän musta tunnelin päässä. Ehkä tästä vielä jotekin selvitään.

Tassu on edelleen tallella, joskin todennäköisesti enää ei puhuta siitä leikataanko, vaan ennemmin kuinka paljon. Teemme siis kaikkemme, että tassun toimintakyky säilyisi, eikä koko jalkaa tarvitsisi amputoida, mutta tällä hetkellä kaikki on vielä epävarmaa.

Pilvi saa nyt kahta vahvaa antibioottia, kahta särkylääkettä, tassua pestään ja hoidetaan vedellä kahdesti päivässä ja muulloin tassussa on side, jossa on sisällä sokeria puhdistamassa kuollutta kudosta ja poistamassa siitä erittyviä nesteitä. Toiveena on, että Pilvin elimistö jaksaisi rakentaa uusia pieniä verisuonia kuolioalueen reunalle, jotta mahdollinen amputaatio voitaisiin tehdä ainakin mahdollisimman säästävästi. Maanantaina suuntaamme taas Espooseen katsomaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hiljaista kunnioitusta herätti se, miten luottavaisesti pieni kissa suostui tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, joita sille jälleen kerran tehtiin. Jotain aivan ihmeellistä on siinä, miten kaikesta huolimatta eläin, joka ei ymmärrä miksi sille tehdään mitä tehdään - silti suostuu siihen ja vielä jaksaa sen jälkeen kiivetä "kiduttajansa" syliin lepäämään. Se menee yli ymmärrykseni ja pistää mielen ja sielun nöyrän hiljaiseksi. Kuinka turhista asioista sitä itse onkaan valmis valittamaan, kitisemään ja nostamaan metelin - olemaan armoton ja anteeksiantamaton. Mutta pieni kissa kestää hiljaa kaiken tämän kauheuden.

Pieni Pilvimme jatkaa siis taisteluaan. Me yritämme seistä tässä rinnalla vaihtelevalla menestyksellä pystyssä pysyen. Liekö sittenkin tuo pieni karvainen olento, joka tukee meitä kaiken tämän keskellä eikä päinvastoin?

Pieni Pilvi on piipertänyt tiensä moneen sydämeen. Kymmenet ja taas kymmenet ystävät ja tuntemattomatkin kantavat meitä eteenpäin avullaan, muistamisellaan, rukouksillaan ja ajatuksillaan. Valtava kiitos kuuluu siitä teille jokaiselle! Vielä tulee aika myös ilolle, uskon niin.