26.7.09

Karvalapset hydroilee

Karvalapset ovat päättäneet, että kotimme kaipaa lisää viherkasveja viihtyisyyttä ja sisäilmanlaatua parantamaan. Ihmisasukit siispä ottivat selvää kissoille vaarattomista kasvilajeista sekä astmaatikoille sopivimmista kasvatustavoista.

Päädyimme siis kokeilemaan hydrokasvatusta, eli vesiviljelyä, eli hydrokulttuuria, eli passiivista hydroponiikkaa, eli vesikasvatusta eli, eli, eli. Eli totesimme ainakin, että kyseisellä kasvien kasvatusmenetelmällä on tuhottoman monta nimeä...

Suihkupuhdas minibanaani valmiina uuteen seikkailuun.

Lyhykäisyydessään kasvatusmenetelmän idea on, että kasville ei käytetä multaa vaan kasvi saa ravintonsa vesijuurien avulla suoraan ravintoliuoksesta (vesi + vesiviljelylannoite). Multaahan kasvi ei varsinaisesti tarvitse muuta kuin pystyssä pysymiseen, ja vesiviljelyssä saman tehtävän hoitaa vesiviljelyyn tarkoitettu kevysora.

Kevytsoran etuja ovat mm. muuttumaton koostumus ja hygienisyys. Siinä ei kasva sen enempää ötöt kuin itiötkään. Kissojen ja ihmisten keuhkot kiittävät! :) Lisäplussana helppohoitoisuus ja kasvit kiittää, kun eivät enää tukahdu veteen tai kuihdu janoon!

Helpoin tapa aloittaa vesiviljely olisi juurruttaa kasvi alunperin suoraan veteen, mutta meillä päädyttiin siirtämään kasvit suoraan mullasta vesiviljelyyn. Netistä löytyi onneksi hyviä ohjeita, miten homma etenee. Prosessi vaatii hieman työtä (mm. juurten pesemistä mullasta täysin puhtaaksi) ja uusien vesijuurien kasvu kestää hetken aikaa (joten kasvit saattavat kärsiä muutosvaiheessa hieman).

Malttamattomina, emme myöskään jaksaneet odottaa sisäruukkutilausta nettikaupasta, joten askartelimme itse läpinäkymättömiin ulkoruukkuihin sisäruukut vanhoista muoviruukuista ja vesitasomittarit vanhasta pvc-putkenpätkästä (muutama vesitasomittari meni kyllä tilaukseen, mutta niitä odotellessa siis...)

Saniainen juuripesussa. Taustalla "ahkera" apulainen.

Lisätiedosta kiinnostuneille netistä löytyy ainakin seuraavat hyödylliset sivustot:
Get growing with hydroculture
Näppärät ohjeet multakasvin siirtämisestä hydroviljelyyn. (engl.)
Water Roots
Ohjeita ja vinkkejä hydrokasvatukseen (engl.)
Houseplant Hydroculture
Ohjeita ja tee-se-itse vinkkejä hydrokasvatukseen (engl.)
Leni Markkinointi
Vihersisustusyritys. Kasveja ja tietoa - perustietoa jakava ladattava esite: "hydrokasvatusopas"
Viherstudio
Vihersisustusyritys, jonka sivuilla on hyvin tietoa (mm. allergia- ja astmaliiton vesiviljelyopas)
Luwasa Oy
Vihersisustusyritys, joka myy ja liissaa vesiviljelykasveja (linkki vesiviljelykasvien hoito-sivulle)
Viherpeukku
Vesiviljelytarvikkeiden nettikauppa

22.7.09

Herkkuhiekkaa kaukomailta

Ovikello sanoi pimpelipom. Karvaisa kolmikko kirmasi eteiseen vastaanottamaan vierailijat, mutta ovella seisoikin joulupukki harmaaseen haalariin pukeutuneena - - ja ilman partaa. Oivallinen kesäkauden valeasu, tuumailivat kissat miehen kantamaa suurta pahvilaatikkoa malttamattomina silmäillen. Äipän harakanvarpaat lappuseen, joulupukki matkoihinsa ja laatikko olohuoneeseen kattimusten syyniin.

Laatikon avaus sujui saksilla sutjakkaasti, kunhan ensin saatiin vitkuteltua Morriksen pää pois laatikosta, johon se oli ehtinyt sen tunkemaan teippauksista löytämästään pikkuruisesta rakosesta. Pian oli koko sakki enemmiltä osiltaan laatikossa innokkaasti tuliaisia tutkimassa.


Saalis oli porukan mieleen: sapuskaa, herkkunameja, ah-niin-ihania-minttu-hiiriä ja lisää sapuskaa. Löytyipä kasanpohjalta myös uusi tuttavuus, jonka vuoksi tilaus ennen kaikkea tehtiinkin: Maailman Paras Kissanhiekka. Niin. Vaatimattomuus kaunistaa - - paitsi kissojen maailmassa.

Lieneekö syynä ollut hiekkapussia ympäröineiden herkkuruokien aiheuttama hullaantuminen vai maissihiekan erehdyttävästi raksunaksuja muistuttava aromi - - mutta koko kolmikko kävi välittömästi perforoimassa pussinreunan täyteen pieniä kulmurinjälkiä.

Hyökkäystä voisi tietysti luulla pussin mukana karvalasten reviirille saapuneen vieraan kissan näköisvedoksen murhayritykseksi, mutta se olisi melko epätodennäköistä. Jos karvalapset eivät erottaisi 2-ulotteista kuvaa todellisuudesta, leukaperien kohteena olisi taatusti ihan ensimmäisenä ollut vasemmalla oleva kuva lusikalla tarjoiltavasta valtavankokoisesta naksupallerosta!

Herkkunaksumaissirouheen kaataminen vessalaatikkoon herätti kissoissa suurta hämmennystä ellei peräti lievää järkyttyneisyyttä. Mieli olisi tehnyt jyväsiä maistella, mutta siivottomalta se tuntuisi nyt, kun koko annos oli heitetty jäteastiaan. Maisteluun ei hiekka kelvannut enää pussista ulos tultuaan.

Illan saldo oli 2 pissapaakkua. Muut pisut ja kikkurat ilmestyivät vielä savipohjaisella hiekalla varustettuihin laatikoihin. Tassutestissä maissihiekka sai ainakin Morrikselta täyden kympin. Oli pehmoista ja mukavaa tassuteltavaa eikä kuopsutteluominaisuuksissakaan ollut valittamista (ainakaan kissoilla).


Täysin pölyttömäksi mainostetusta rouheesta tarttui sormiin jonkin verran maissijauhoa, joka ei kuitenkaan noussut pölypilvenä ilmaan tai peittänyt hiekkalaatikon reunoja (tai hiekkalaatikon täyttäjän naamaa) pölykerrokseen, kuten joidenkin savihiekkojen pölyn on tapana tehdä. Hiekassa on lievä maissimainen haju, mutta ei mitenkään häiritsevissä määrin - edes hajuallergikon nenällä tarkistettuna.

Kulkeutuminen on suunnilleen samaa luokkaa kuin savipohjaisessakin hiekassa - ainakin toistaiseksi. Samoin paakkuuntuminen. Paakut ovat hyviä ja tiiviitä, ja sitovat hajut siinä, missä savihiekkakin. (Vertailukokemukset meillä siis lähinnä Super Carino ja Odour Buster).

Toiveissa olisi, että löytäisimme paakkuntuvan hiekan, joka ei olisi bentoniitti/silika-pohjaista. Erityisesti Pilvin astman vuoksi olisi mukava löytää hiekka, joka olisi sekä toimivaa, että mahdollisimman vähän keuhkoja kuormittavaa. Silika/Kvartsipölyn yhteydestä astmaan ja muihin keuhkosairauksiin kiistellään niin eläin- kuin ihmislääketieteenkin puolella, mutta itse tuumailen, että eipä tuo ainakaan terveellistä voi olla, joten jos jokin parempi pissauspohjuste löytyy, hyvä niin.

Nyt kokeilussa olevan maissipohjaisen hiekan miinuksia ovat ennen kaikkea hankala saatavuus (täytyy tilata ulkomailta, meille tuli zooplussalta) sekä melko korkea kilohinta. Maissipohjaisen hiekan väitetään olevan savipohjaista riittoisampaa. Se jää vielä nähtäväksi.

Aiheesta lisää esim.:
- Detection of Silica Particles in Lung Wash Fluid from Cats with and without Respiratory Disease (Journal of Holistic Veterinary Medicine, October 2001)
- Feline Asthma - Triggers (tietoa ja vinkkejä erilaisista astmaan vaikuttavista tekijöistä)
- World's Best Cat Litter maissipohjaisen kissanhiekan mainossivut (mm. ostosTV-henkinen mainosvideo)
- Googlettamalla sanoja: Bentonite, Silica, Silicosis, Kvartsipöly, Silikoosi ym.