Täällä on viime päivät vallinnut täysivaltainen hepuliaalto. Valokuvatodisteita tästä ei valitettavasti ole kameralaitteen ollessa toisaalla hoidossa, mutta varsin vinkeää katsottavaa nelijalkaisten akrobaattien kirmailukisat ovat olleet.
Erityisen lahjakas höpöhyppelijä on tietysti pieni Pilvi-abyna, joka yltää juoksuspurttien mausteeksi laukkaamaan horisontaaliasennossa jopa huoneiden seiniä pitkin. Meillä siis hypitään varsin konkreettisesti seinille.
Niille teistä, joilla ei koskaan ole ollut ilo todistaa kissaeläinten höpöhyppelyä tarkennettakoon, että höpöhyppy [subst.] on siis joko leikin tai hepulikohtauksen aikana esiintyvä spontaanin säpsähtävä ponnistusliike, jonka yhteydessä jokainen raaja pyritään ojentamaan toisistaan nähden mahdollisimman eriävään suuntaan levittäen kasvoille samanaikaisesti mielikuvituksellisen hullunkurinen ilme.
Toimintaa voi käyttää harkiten myös itsensä viihdyttämiseen tilanteissa, joissa ei asianmukaisesta yrittämisestä huolimatta keksi mitään muutakaan tekemistä. Liiallista omaksi ilokseen höpöhyppelyä on kuitenkin syytä välttää toiminnan viehätysarvon säilyttämiseksi.
Tunnustelevan puolihuolimaton höpöhyppy on käytännöllinen täysipainoista hepulikohtausta edeltävänä otollisen hömppäilmapiirin mittausvälineenä, jolloin mahdollisuus hepuliaikeiden perumiseen on vielä olemassa ilman kasvojen menetystä päättämällä höpöhypynpoikanen esim. harkitunnäköiseen 9. kylkiluun pesutoimenpiteeseen tai erityisen harjaantuneilla höpöhyppelijöillä suoraan laskeutumisalueelle levittäytyvään suljetuilla silmillä tehostettuun nukkumisasentoon.
Esimerkkilause: "Näitkö, miten taidokkaan höpöhypyn Pilvi suoritti syöksähtäessään upottamaan pikkiriikkiset torahampaansa syvälle olohuoneen matolla pahaa-aavistamattomana uinuvan Morriksen kankkuun?"
Spontaanin ja ennalta-arvaamattoman luonteensa vuoksi, höpöhyppy on varsin haastava filmille vangittava tapahtuma, mutta pyrkikäämme siihen, että vielä jonain päivänä blogissamme on esillä havaintovälineellistä kuvamateriaalia tästäkin karvalastemme elämän ilmiöstä. Toistaiseksi kattimusten höpöhyppyharjoituksia voi saapua seuraamaan paikanpäälle. :) Eli tervetuloa yleisöksi ja terveiset kaikkien elämää sulostuttaville höpöhyppelijöille.
4.2.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti